Hot Property -dokumentti: BBC2:n kaivaminen ei riitä
Sandy Toksvigin kertomassa ohjelmassa ei kysytä, miksi asuminen ei ole koskaan ollut näin kohtuuhintaista
Peter Macdiarmid / Getty Images
Ison-Britannian asuntomarkkinat ovat harvoin sujuneet rauhallisesti, mutta jopa omilla toimimattomilla mittareillaan ne ovat nousseet uusille absurdeille korkeuksille muutaman viime vuoden aikana.
Joissakin Lontoon osissa nyt vallitsevaa hulluutta kuvaa ehkä parhaiten oudon koskettava tarina noin tuhannesta mekaanisesta kaivurista, joiden uskotaan olevan haudattu Kensingtonin ja Chelsean pohjamaahan.
Heidän ahdingonsa selittyy plutokraattisella halulla kaivaa valtavia kellareita Georgian kaupunkitalojen alle, joihin ei muuten voisi mahtua sellaista yksityistä uima-allasta tai elokuvateatteria, joka sopisi maailmanlaajuisen eliitin jäsenelle. Joten JCB:t menevät sisään ja kaivavat alas.
Koska ei ole kustannustehokasta tapaa saada kaivuri pois niin syvästä kuopasta, superrikkaiden rakentajat ovat kehittäneet nerokkaan ratkaisun: työhevonen kaivaa oman hautansa. Sitten, kun se on sinetöity betoniin kellarikerroksen alla, se ei ole muuta kuin 5 000 puntaa laskussa.
Mikään ei ollut puoliksi barokkista kuin Hot Property, viime yön melko heikko laukka asuntomarkkinoilla BBC2:ssa.
Ilman animoivaa argumentointia ja vähän kerronnan johdonmukaisuuden tunnetta, se oli hyvin pitkälti 'tässä on paljon tapahtumia' -tyyppinen dokumentti. Se hyppäsi aiheesta toiseen luottaen itseensä kiinnostavaksi eikä yleisönsä olevan kiinnostunut.
Mikä on sääli, sillä se kosketti – joskin vain hetkellisesti – mielenkiintoista maaperää.
Parhaat jaksot käsittelivät asuntobuumin historiaa, kuten 1930-luvun suurta kotirakentamisen nousua. Yksityiset yritykset rakensivat tuona vuosikymmenenä kaksi miljoonaa taloa, ja ne myytiin 3,5-kertaiseen keskihintaan.
Emme ole koskaan rakentaneet enempää ennen tai sen jälkeen, emmekä ole koskaan olleet edullisempia. Nykyään keskimääräinen koti maksaa 9,5 kertaa keskiansiot.
Miten pääsimme sieltä tänne, ja kuka on voittanut ja hävinnyt tässä prosessissa? Tarkoittaako korkeat ja nousevat hinnat sitä, että useammalla meistä menee paremmin? Kuinka paljon talon pitäisi maksaa?
Olisi epärealistista odottaa lopullisia vastauksia, mutta olisimme voineet kohtuudella odottaa, että kysymykset esitetään. Sen sijaan ohjelma ajautui turhaan keskusteluun kehittäjien ja nimbien välillä, jossa kukaan ei sanonut mitään uutta tai yllättävää.
Kaava toistettiin kaksi tai kolme kertaa: se kompastui takaisin lupaavalle alueelle – ja sitten nöyrästi takaisin, kun meno alkoi kiinnostamaan.
Siellä oli esimerkiksi John Prescottin 60 000 punnan talo. (Blairin hallituksen varapääministerinä Prescott oli vastuussa asumisesta.) Ajatuksena oli, että valtion tontille rakennettaisiin laadukas ja edullinen koti, ja vaikka talo myydään avoimilla markkinoilla, maa jäisi valtion omistukseen.
Se oli Uuden Labourin rakastama julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus, johon liittyneillä asukkailla ei ole valittamista kotinsa laadusta. Mutta jossain matkan varrella hinta hiipi ylös ja sitten nousi, eikä lakannut nousemasta ennen kuin se saavutti 300 000 puntaa.
Prescottin ja kehittäjän haastattelut eivät paljastaneet juurikaan sitä, mikä meni pieleen ja kuka oli syyllinen. Ohjelmantekijät vaikuttivat pohjimmiltaan epätietoisilta siitä, oliko 60 000 punnan kotitalous hyvä idea huonosti toimitettu vai huono idea heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
Ehkä ne voidaan antaa anteeksi. Ehkä kaikki markkinat, joilla 5 miljoonan punnan arvoisten kaivulaitteiden hautaaminen vaikuttaa sekä järkevältä että varovaiselta, ovat läpäisemättömät perinteiselle dokumentille – tai ainakin sellaiselle, jonka Sandy Toksvig kertoo.
Evan Davis olisi saanut paremman nyrkin taloustieteestä, ja Adam Curtis olisi varautunut politiikkaan. Mutta Ison-Britannian kiinteistöalan synkän sydämen varrastukseen tarvittaisiin joku, jolla on Franz Kafkan kykyjä ja pakkomielteitä.
Business Boomers: Hot Property on saatavilla BBC iPlayerissä
Holden Frith twiittasi klo twitter.com/holdenfrith
