William Shakespeare: kymmenen Bardin parasta runoa
Näytelmäkirjailija ja runoilija kirjoitti elämänsä aikana yli 150 sonettia
William Shakespearen syntymän ja kuoleman kunniaksi juhlitaan nykyään ympäri maailmaa.
Vaikka hänen tarkkaa syntymäaikaansa ei tiedetä, hänen kasteensa on kirjattu seurakuntarekisteriin Holy Trinity Churchissa, Stratford-upon-Avonissa, keskiviikkona 26. huhtikuuta 1564, ja kasteet tapahtuivat yleensä kolmen päivän kuluessa uuden saapumisesta. Hän kuoli myöhemmin huhtikuussa 1616 52-vuotiaana.
Vaikka Shakespeare on tunnetuin näytelmissään, hän kirjoitti myös suuria määriä runoutta elämänsä aikana. Hänen tunnetuimmat runoteoksensa, hänen sonetinsa, oli tarkoitettu ensisijaisesti yksityiselle lukijakunnalle - mutta monia luetaan edelleen luokkahuoneissa.
Bardin 154 sonetin kokoelma julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1609. Hän kirjoitti myös kaksi pitkää kerronnallista runoa, jotka julkaistiin 1590-luvulla, sekä muutamia muita lyhyempiä runoja.
Melkein kaikki sonetit noudattavat kolmen nelirivisen tai nelirivisen säikeen rakennetta, jota seuraa viimeinen pari. Kolmannen nelisarjan alku tuo ajoittain odottamattoman terävän temaattisen käänteen, voltan. Tämä muoto tunnetaan Shakespearen sonettina, ei siksi, että hän käytti sitä ensimmäisenä, vaan koska hänestä tuli sen tunnetuin harjoittaja.
Lukuun ottamatta osittaista sonetteja - jotka ryhmiteltiin 1800-luvun alusta lähtien niihin koodattujen omaelämäkerrallisten salaisuuksien etsimisen yhteydessä - ei-dramaattiset kirjoitukset ovat perinteisesti työnnetty Shakespeare-teollisuuden marginaaleille, sanoo Runous säätiö .
Silti hänen ei-dramaattisen runoutensa tutkiminen voi valaista Shakespearen toimintaa painokkaasti oman ikäisenä runoilijana, erityisesti poikkeuksellisen kirjallisen käymisen aikana kuningatar Elisabetin valtakauden viimeisenä kymmenen tai kahdentoista vuoden aikana.
Tässä on joukko hänen tunnetuimpia runojaan:
Sonetti 130
Rakastajani silmät eivät ole auringon kaltaisia;Koralli on paljon punaisempi kuin hänen huulensa;Jos lumi on valkoista, miksi sitten hänen rinnansa ovat tylsiä;Jos karvat ovat lankoja, hänen päässään kasvaa mustat langat.Olen nähnyt ruusuja ruusuina. , punainen ja valkoinen,Mutta en näe sellaisia ruusuja hänen poskissaan;Ja joissakin hajuveissä on enemmän iloa kuin hengityksessä, joka haisee rakastajatariltani. Rakastan kuulla hänen puhuvan, mutta tiedän hyvin, että musiikilla on paljon miellyttävämpi ääni ;Mä myönnän, etten ole koskaan nähnyt jumalattaren menevän;Rakastani kävellessään astelee maassa.Ja kuitenkin, taivaaseen, luulen rakkauteni yhtä harvinaista kuin mitä tahansa, jonka hän vääristelee.
Sonetti 17
Kuka uskoo säettäni tulevaisuudessa,Jos se olisi täynnä korkeimpia aavikoitasi?Vaikka taivas tietää sen olevan vain hauta, joka kätkee elämäsi eikä näytä puoliakaan osistasi.Jos voisin kirjoittaa silmiesi kauneuden ,Ja tuoreina numeroina kaikki armosi,Tuleva ikä sanoisi: 'Tämä runoilija valehtelee;Tällaiset taivaalliset kosketukset eivät ole koskettaneet maallisia kasvoja.'Niin tulee minunkin paperini, jotka ovat kellastuneet iästään,Olla halveksittu, kuten vanhoja miehiä. totuus kuin kieli,Ja todellisia oikeuksiasi kutsutaan runoilijan raivoksiJa venytetty metri antiikkilaulua:Mutta oliko joku lapsesi elossa tuolloin,Sinun pitäisi elää kahdesti, siinä ja riimeissäni.
Sonetti 116
Sallikaa minun olla todellisten mielien avioliittoon, myönnä esteitä. Rakkaus ei ole rakkauttaMikä muuttuu kun muutos löytää,Tai kumartuu poistoaineen kanssa poistaakseen.O ei! se on aina kiinteä merkki, joka katselee myrskyjä ja jota ei koskaan horjuta;Se on tähti jokaiselle sauvansormuksen haukulle,jonka arvo on tuntematon, vaikka hänen korkeus otetaankin.Rakkaus ei ole ajan hölmö, vaikkakin ruusuiset huulet ja posket hänen taipuvan sirpin kompassin sisällä tule;Rakkaus ei muutu hänen lyhyillä tunteillaan ja viikkoillaan,mutta kestää sen tuomion reunaan asti.Jos tämä on erehdys ja minulle todistettu,en koskaan kirjoita, enkä kukaan ihminen koskaan rakastanut.
Feeniksi ja kilpikonna
Ainoalla arabialaisella puulla olkoon se lintu, joka on äänekkäin.Herald surullinen ja trumpetti, jonka ääntä puhtaat siivet tottelevat.
Mutta sinä huutava ennakkoedustaja, paholaisen saastainen edeltäjä, kuumeen lopun raivo, älä tule lähelle tätä joukkoa.
Tästä istunnosta lähtien kielletään kaikki tyrannisiiven linnut, Pelasta kotka, höyhenen kuningas;Pidä hillitseminen niin tiukkana.
Päästä pappi valkoiseen,Tuo defunctive-musiikki voi,Ole kuolemaa ennustava joutsen,Ellei requiemiltä puuttuisi hänen oikeutensa.
Ja sinä kolminkertainen varis,että soopelisukupuolesi tekee hengityksen kanssa, jonka annat ja tak'st,'sureemme joukossa sinun tulee mennä.
Tästä alkaa hymni: Rakkaus ja pysyvyys on kuollut; Feeniks ja kilpikonna pakenivat yhteisessä liekissä täältä.
Joten he rakastivat kuin rakkautta kahdessa. Heillä oli olemus, mutta yksi; kaksi erilaista, ei jakoa: Luku rakkaudessa tapettiin.
Sydämet kaukana, mutta eivät hajallaan;Etäisyyttä eikä tilaa näkynyt'Twixt tämä kilpikonna ja hänen kuningattarensa:Mutta heissä se oli ihme.
Joten heidän välillään rakkaus loisti, että kilpikonna näki oikeutensa liekkien Feeniksin silmissä: Joko oli toisen omani.
Omaisuus oli siis kauhuissaan siitä, että minä ei ollut sama;Yksittäistä luonnon kaksoisnimeä ei kutsuttu kahdelle eikä yhdelle.
Syy, sinänsä hämmentynyt,Sahajako kasvaa yhdessä,Omalleen, mutta joko ei kumpikaan,Yksinkertaiset olivat niin hyvin yhdistetyt;
Että se huusi: 'Kuinka totta kaksikko näyttää tämän sopusointuiselta! Rakkaudella on syytä, ei mitään syytä, jos mitkä osat voivat jäädä niin.
Tämän jälkeen se teki tämän kolmion Feeniksille ja kyyhkykselle,Yliläisille ja rakkauden tähdille, kertosäkeeksi heidän traagiseen kohtaukseensa: Threnos
Kauneus, totuus ja harvinaisuus,Armo kaikessa yksinkertaisuudessa,Tässä on suljettuna, tuhkassa valehtelee.Kuolema on nyt Feeniksin pesä,Ja kilpikonnan uskollinen rinta Ikuisuuteen lepää,Jätä jälkeläisiä:'Se ei ollut heidän heikkoutensa,Se oli naimisissa siveys.Totuus saattaa näyttää, mutta ei sitä voi olla;Kauneus kerskailee, mutta se ei ole hän;Totuus ja kauneus on haudattu.Tälle uurnalle korjattakoon ne, jotka ovat joko totta tai oikeudenmukaisia;Näiden kuolleiden lintujen tähden huokaavat rukouksen.
Sonetti 55
Ei marmori, eivätkä ruhtinaiden kullatut muistomerkit elä tätä voimakasta riimiääntä; Mutta sinä loistat kirkkaammin näissä sisällöissä kuin lakaisematon kivi, joka on tahrattu laiskasta ajasta.Kun tuhlaava sota kaatuu patsaat,Ja murskaukset kitkevät muurauksen, Eikä Mars hänen miekkansa eikä sodan nopea tuli polta Muistosi elävää muistiinpanoa.'Haluatko kuolemaa ja kaikkea tietämätöntä vihollisuutta. sinun ylistyksesi löytää vielä tilaa Jopa kaikkien jälkeläisten silmissä, jotka kuluttavat tätä maailmaa lopulliseen tuomioon. Joten, kunnes itsesi tuomio syntyy, elät tässä ja asut rakastavaisten silmissä.
Älä pelkää enää auringon lämpöä
Älä pelkää enää auringon lämpöä, äläkä raivoisaa talven raivoa, Sinä olet tehnyt maallisen tehtäväsi, Kotisi on poissa ja palkkasi: Kaikkien kultaisten poikien ja tyttöjen täytyy, Nuorten lakaisuina.
Älä pelkää enää suurten rypistymistä;Sinä olet ohittanut tyranniin;Älä välitä enää pukeutumisesta ja syömisestä;Sinulle ruoko on kuin tammi:Valtikan, oppimisen, fyysisen, kaikkien on seurattava tätä ja tultava tomuun.
Älä pelkää enää salaman välähdystä, äläkä pelättyä ukkoskiveä, älä pelkää panettelua, epäluottamusta, olet lopettanut ilon ja valituksen: Kaikki rakastavaiset ovat nuoria, kaikkien rakastajien on alistuttava sinun luoksesi ja tultava tomuun.
Mikään manaaja ei vahingoita sinua!Eikä mikään noituus viehätä sinua!Aave, joka on vallannut sinua!Ei mitään pahaa tule lähellesi!Hiljainen täyttymys on;Ja tunnettu olkoon haudasi!
Puhalla, puhalla, sinä talvituuli
Puhalla, puhalla, sinä talvituuli,Et ole niin epäystävällinen kuin ihmisen kiittämättömyys;Hampaasi ei ole niin innokas,Koska sinua ei ole näkyvissä,Vaikka hengityksesi on töykeä.Heigh-ho! laula, hehe-ho! vihreälle hollylle: Suurin osa ystävyydestä on teeskentelyä, useimmat rakastavat pelkkää hulluutta: Sitten, hehe-ho, holly!Tämä elämä on mitä iloisinta.
Jäätyä, jäätyä, sinä katkera taivas,joka ei pure niin lähelläKun edut unohtuvat:Vaikka sinä vedet vääntelet,Sin pistosi ei ole niin teräväKuten ystävä ei muistanut.Heigh-ho! laula, hehe-ho! vihreälle hollylle
Lucrecen raiskaus
Hänen liljakätensä on hänen ruusuinen poskensa alla,Huomaa laillisen suudelman tyynyn;Joka siksi vihaisena näyttää jakautuvan,Paisuu molemmin puolin haluten autuuttaan;Kenen kukkuloiden väliin hänen päänsä on haudattu;Missä kuin hyveellinen monumentti hän valehtelee, ihailla riistaa, pyhittämättömiä silmiä.
Ilman sänkyä hänen toinen kaunis kätensä oli,Vihreässä peitossa, jonka täydellinen valkoinenNäytyi kuin huhtikuun päivänkakkara ruohikolla,Yön kastetta muistuttava helmihiki.Hänen silmänsä, kuin kehäkukka, olivat peittäneet valonsa,Ja katos pimeässä suloisesti makasi asti. ne saattavat avautua koristamaan päivää.
Hänen hiuksensa kuin kultaiset langat leikkivät hänen hengityksensä kanssa, vaatimattomat haluttomuudet, järjetön vaatimattomuus!Näyttää elämän voiton kuoleman kartalla,ja kuoleman hämärän ilmeen elämän kuolevaisuudessa.Jokainen unessa on niin kaunis kuin heidän välillään ei olisi riitaa,Mutta se elämä eletty kuolemassa ja kuolema elämässä.
Hänen rintansa kuin norsunluupallot ympyröivät sinisellä,Pari valloittamatonta neitsytmaailmaa,He eivät tunteneet herraansa ilman kantavaa ikettä,Ja valolla he todella kunnioittivat häntä.Nämä maailmat Tarquinissa synnyttivät uusia kunnianhimoa,Joka kuin ilkeä anastaja kulki tästä. oikeudenmukainen valtaistuin nostaa omistajan ulos.
Mitä hän saattoi nähdä kuin voimallisesti hän pani merkille?Mitä hän pani merkille, mutta hän halusi voimakkaasti?Mitä hän näki, sitä hän lujasti rakasti,Ja tahtoessaan tahtoinen silmänsä hän väsyi. Enemmän kuin ihailulla hän ihaili Hänen taivaansinisiä suonensa, hänen alabasterin ihoaan. ,Hänen korallihuulet, lumivalkoinen kuoppainen leuka.
Kun synkkä leijona vaalentaa saaliinsa Valloituksen myötä terävä nälkä tyytyväisenä,Tarquin pysyy tämän nukkuvan sielun iässä,Himonsa raivonsa katsomalla tarkkaavaisesti;Lyhyttynyt, ei tukahdutettu; sillä hänen rinnallaan seisoessaan hänen silmänsä, joka myöhään tämä kapina hillitsee, houkuttelee hänen suonensa suurempaan meteliin.
Ja he, kuin horjuvat orjat ryöstötaisteluihin,Tottelemattomat vasallit joutuivat riistoihin, jotka saivat aikaan.Verisessä kuolemassa ja ihastuksissa ilahduttavat,Eivät lasten kyyneleet eikä äitien huokauksia kunnioittaen,Paisuvat ylpeydessään, puhkeaminen yhä odottamassa.Anon hänen sykkivä sydämensä, hälyttävä, Antaa kuuman latauksen ja tarjoaa heille mieltymyksensä.
Hänen rummuttava sydämensä piristää hänen palavaa silmäään,Hänen silmänsä suosii johdatusta hänen käteensä;Hänen kätensä, joka oli ylpeä sellaisesta arvokkuudesta,Tupakoiva ylpeänä, marssi seisomaan hänen paljaalla rinnallaan, koko maan sydämellä,jonka riveissä sinisiä suonet, kuten hänen kätensä mittakaavassa,Jätti pyöreät tornit köyhiksi ja kalpeaksi.
He kokoontuvat hiljaiseen kabinettiin, missä heidän rakas kasvattajansa ja rouva makaa, kertokaa hänelle, että hän on hirvittävän ahdistunut, ja pelästyttää häntä heidän huudoistaan hämmentyneenä. Hän, suuresti hämmästyneenä, särkee lukitut silmänsä, joka kurkistelee tätä melua nähdäkseen. ,Ovatko hänen liekehtivä taskulamppu himmennetty ja ohjattu.
Kuvittele hänet yhdeksi kuolleesta yöstä Alkaen tylsä uni kauhistuttavan mielikuvituksen herättämänä, joka luulee nähneensä jonkun kauhistuttavan hehkun, jonka synkkä puoli saa jokaisen nivelen vapisemaan. Mitä kauhua se on! mutta hän, pahemmin otettaessa,Unesta häiriintynyt, tarkkailee näkyä, joka tekee oletetusta kauhusta totta.
Käärittynä ja hämmentyneenä tuhanteen pelkoon, Hän valehtelee kuin äskettäin tapetulle linnulle. Hän ei uskalla katsoa; Silmän silmissä näkyy kuitenkin silmää silmää vaihtavia nopeita temppuja.Sellaiset varjot ovat heikkojen aivojen väärennöksiä,Kuka on vihainen, että silmät lentävät valoistaan,Pimeys pelottaa heitä pelottavilla näkymillä.
Hänen kätensä, joka vielä jää hänen rinnalleen (Ryhmä pässi, lyödäkseen sellaista norsunluusta seinää!) Saattaa tuntea sydämensä (köyhä kansalainen) ahdistuneen .Tämä saa hänessä enemmän raivoa ja vähemmän sääliä.Tekemään rikoksen ja astumaan tähän suloiseen kaupunkiin.
Sonetti 43
Kun useimmat rävähdän silmää, silloin silmäni näkevät parhaiten,Koko päivän he näkevät asioita kunnioittamattomina;Mutta kun nukun, unissa he katsovat sinua,ja pimeässä kirkkaat ovat kirkkaita pimeässä suunnattuna.Sitten sinä, jonka varjon varjot teet kirkas, 5Kuinka sinun varjosi muoto olisi onnellinen esitys Kirkkaalle päivälle sinun paljon kirkkaammalla valollasi,Kun näkemättömiin silmiin sävysi loistaa niin!Kuinka, minä sanon, silmäni tulisivat siunatuiksiKatsomalla sinua elävänä päivänä, 10Kuolleessa yöllä sinun kaunis epätäydellinen varjosi Raskaan unen kautta näkemättömillä silmillä pysyy!Kaikki päivät ovat öitä nähdäkseni, kunnes näen sinut,ja yöt kirkkaat päivät, jolloin unet näyttävät sinulle.
Sonetti 20
Naisen kasvot luonnon omalla kädellä maalatut Oletko sinä, intohimoni herra-emäntä;Naisen lempeä sydän, mutta ei tutustunut muuttuvaan muutokseen, kuten väärä naisten muoti;Silmä kirkkaampi kuin heillä, vähemmän väärä rullauksessa,Kullata esine, jonka jälkeen se katselee;Sävyinen mies, kaikki sävyt hänen hallinnassaan,joka varastaa miesten silmät ja naisten sielut, hämmästyttää.Ja naiseksi sinut luotiin ensin,kunnes luonto, kun hän teki sinua, kaatui,Ja lisäksi minut voitti sinusta. lisään yhden asian tarkoitukseeni ei mitään. Mutta koska hän pisti sinut naisten iloksi, olkoon minun rakkautesi ja sinun rakkautesi käyttää heidän aarteitaan.
