Ylimielinen Erdogan: mikä on Turkin väkivallan takana
Turkki on virallisesti maallinen – eivätkä mielenosoittajat pidä Erdoganin yhä islamilaisemmasta agendasta
MELLAKKO, joka on vallannut Turkkia viimeisen kolmen päivän ajan, näytti tulevan suoraan sinisestä. Maalla on mennyt hyvin, henkilökohtaiset tulot kaksinkertaistuivat maltillisen islamilaisen Oikeus- ja kehityspuolueen AKP:n nykyisen pääministerin Recep Tayyip Erdoganin kymmenen vuoden hallituskauden aikana. Viikonlopun loppuun mennessä 1 700 ihmistä oli pidätetty mielenosoituksiin - viranomaisten mukaan mellakoihin - osallistumisesta 67 kaupungissa, mukaan lukien Istanbulissa, Ankarassa ja Izmirissä. Mielenosoitusten välitön syy oli viheralue. Gezi Park on yksi viheralueista Istanbulin Taksim-aukion lähellä. Istanbulin pormestari, pääministerin läheinen ystävä, oli sanonut, että puisto raivataan vanhan ottomaanien kasarmirakennuksen ja ostoskeskuksen kopiolle. Ja se teki sen. Sadat, tuhansiin paisuneet nuoret suuntasivat perjantai-iltana Taksim-aukion alueelle. Mielenosoittajien mukaan Gezi-puiston purkaminen oli liian pitkälle kehittynyt pääministeri ja hänen AKP-ystäviensä kehitys.
- Väkivaltaiset levottomuudet Turkissa - kuvissa
AKP muodostui kahdesta kielletystä islamilaisesta puolueesta, jotka ovat kiellettyjä Turkin perustuslain sekularistisessa perinteessä, jonka modernin valtion perustaja Mustafa Kemal Atatürk on määritellyt.
Menestynyt kenraali ensimmäisessä maailmansodassa, erityisesti Gallipolissa, Mustafa Kemal toi Turkin pois Ottomaanien valtakunnan romahtamisesta. Uuden kansan oli määrä olla maallinen ja länsimainen, ja se oli avoimesti sitoutunut naisten yhtäläisiin mahdollisuuksiin. Paradoksi oli, että hän teki armeijasta valtion takaajan turvallisuusneuvoston kautta. Sotilasvallankaappauksia on ollut ajoittain sen jälkeen, kun Atatürk kuoli vuonna 1938. Mutta sanonta oli 'armeija oli aina halukas marssimaan takaisin kasarmiin oikeaan aikaan'.
Vaikka Atatürk kasvatettiin armeijassa, hän uskoi parlamentaariseen demokratiaan. Kun Euroopan diktaattorit Mussolini ja Hitler sekä Romanian ja Jugoslavian 'rautaiset' hallitsijat 'pukivat univormujaan, Atatürk laittoi selkänsä vaatekaappiin'. Nyt Erdogania, jota jotkut kommentaattorit kuvailevat Turkin vaikutusvaltaisimmaksi poliittiseksi hahmoksi Atatürkin jälkeen, syytetään ylimielisyydestä ja itsevaltaisuudesta, jota arvostelevat sekä maltilliset islamilaiset kannattajat että sekularistit. Hän on ehdottanut alkoholin julkisen myynnin kieltämistä, hän haluaa nimetä suunnitellun uuden sillan Bosporin salmen yli taantumuksellisen ottomaanien sulttaanin mukaan, ja hänen sanotaan pyrkivän Turkin seuraavaksi presidentiksi – mutta tehostetulla toimeenpanovallalla. Gezi-puisto oli myös viimeinen pisara, koska AKP-puolueen ympärillä alkoi riehua epämiellyttävä tuulahdus. Turkkilaiset islamistit vitsailevat nyt, että menneiden aikojen mujahideista eli pyhistä sotureista on tullut nykypäivän muteahhideja, rakennustycooneja. Mielenosoitukset ovat tulleet Turkille hankalaan aikaan, kun otetaan huomioon sen epäselvät suhteet EU:hun ja sen lisääntyvä kietoutuminen Syyrian ja Libanonin kriisiin. Protestit ovat yhdistäneet vanhat maalliset eliitit ja maltilliset islamistit, jotka eivät pidä AKP:n antidemokraattisesta suuntauksesta. Yksi Ankaran mielenosoituksista vaati Erdoganin hallitusta lopettamaan Bashar el-Assadin vastaisten kapinallisten tukemisen. Tämä viittaa siihen, että vastustuksen aalto on hyvin erilainen kuin arabikevään mielenosoitukset kaksi vuotta sitten.
Erdogan ei osoita merkkejä perääntymisestä Gezi Parkin suhteen, pilkaten mielenosoittajia sanomalla, että hän voisi tuoda kaduille 'kymmeniä tuhansia' kannattajia, että hänen vastustajansa ovat 'alkoholisteja' ja heidän Twitterin käyttö on 'kirous' ja keino 'äärimmäistä valehtelua'. Lempeä tapainen valtionpäämies presidentti Abdullah Gul, yksi AKP:n perustajista, on käskenyt pääministeriä ja Istanbulin pormestaria jäähdyttämään sitä – ja olemaan antamatta mielenosoituksiin kertyneen energian kiehua.
Erdogan oli saanut ystäviä etsiessään sovintoa vallankumouksellisen marxilaisen kurdipuolueen PKK:n kanssa, jota pidettiin viime aikoihin asti terroristeina. Nykyään hän tekee vain vihollisia – ja vaikeudet voivat syveneä. Mielenosoittajat haluavat mielipiteensä siitä, millainen valtio Turkin tulee olla – eivätkä he halua vaihtaa armeijan valvontaa Erdoganin islamistien ja kehittäjien liiton itsevaltaan.
